Kuinka sen kuvaisin?

Joitakin päiviä sitten pistin merkille, miten erään metsäpolun varrelta kuului linnun poikasten konserttia. Jonkun aikaa jouduin ympäristöä tarkkailemaan, ennen kuin bongasin käpytikan pesän erään haavan rungossa.

Aina ohimennen tuli sitä pesää tietysti vilkuiltua, mutta 

pääsääntöisesti pesästä vain kuului poikasten ääntä ja joskus

silloin tällöin emo kävi kololla ruokkimassa. Viime päivinä kuitenkin

pesässä alkoi tapahtua ja ensimmäisenä huomasin uteliaan poikasen

pään, mikä putkahteli kolosta aina vaan tiuhempaan tahtiin.

Emolla tunti olevan aina vaan entistä kovempi työ täyttää poikasen

kyltymätön vatsa, mutta kuitenkin tämä sitkeä emo siitäkin hommasta

kunnialla suoriutui.

Aika kului ihan mukavasti pesän luona lintujen toimintaa seuratessa ja

kun pysyin puun juurella hiljaa paikoillani, niin eipä nuo linnut juurikaan

minusta häiriintyneet. Pesä oli metsän kätkössä, joten kuvaajan kannalta olosuhteet eivät olleet parhaat mahdolliset, kun kerran valoa oli varsin niukasti tarjolla. Valotusmittarikin tuntui olevan ymmällään säädöistä, kun kerran melkein taivasta vasten joutui kuvaamaan ja lehtien välistä pilkistävät kirkkaus sotki kameran automaattivalotusta. Joitakin kuvia oli kuitenkin ihan pakko saada aikaiseksi, kun kerran tällaista näytelmää pääsi todistamaan.

Kun poikanen jo oli näinkin iso, kuten kuvissa näkyy, niin tiesin, ettei tätä näytelmää kestä enää pitkään, eikä kestänytkään. Tänä aamuna poikanen oli jo ulkona kolosta lähipuiden oksilla, ja emo ruokki sitä yhä. Huomasin, että lentäminenkin poikaselta jo sujuu, sillä poikasta vaaninut harakka joutui uudelleen ja uudelleen huomaamaan tämän tikan poikasen liian nopeaksi ateriaksi.

Edellisten positiivisten kokemusten rohkaisemana uskalsin ostaa käytetyn Sigman 135-400mm Zoom-linssin, kun siitä pyydetty hinta (325€) houkutti riittävästi allekirjoittaneen lompakkoa. Jälleen kerran tuloksia arvioitaessa täytyy pitää mielessä laitteista maksettu hinta. Itse putki on hiukan kömpelö käyttää, en sitä kiistä, ja sen tarkennus on selvästi hitaampi kuin ns. laatulasien. Mutta kukapa niitä arvokkaita laatulaseja ostaisi, jos halvemmallakin saisi ihan samat ominaisuudet.

Hyvin lyhyen tutustumisen jälkeen huomasin seuraavaa:

- Lasissa ei ole kuvanvakaajaa, joten käsivaralta syntyy onnistuneita kuvia satunnaisesti. Hengittämättä hiljaa, on hyvä iskulause pitää mielessä tällä käsivaralta työskennellessä.

-Zoom ei ole kovin jämäkkä, vaan polttoväli muuttuu helposti alas- tai ylöspäin kuvatessa.

-Manuaalitarkennuksella en onnistunut kovin hyvin juuri koskaan, tosin siihen voi vaikuttaa myös silmissäni hiljaa etenevä ikänäkö.

Nämä kaikki olin valmis nielemään, mikäli vain otettujen kuvien laatu olisi edes suunnilleen hyväksyttyä luokkaa. Kovasti ilahtunut olin siitä, että 400mm:n polttoväli todella tarjosi aivan uusia mahdollisuuksia luonnon kuvaamisen, esimerkiksi monet linnut päästävät juuri tuolle etäisyydelle, missä 400mm vielä taltioi mukavasti. Alla oleva naaraspeippokin sieti vielä tällaisen lähestymisen panikoimatta ja kuvaa ei ole cropattu, vaan juuri noin lähelle lintua pääsee. (Ei tietenkään sen lähemmäs kuin ennenkään, mutta pitkä polttoväli osoittaa voimansa hiukan kauempaa).

Olen ollut erittäin positiivisesti yllättynyt vanhan Nikon D70s kameran ja lähes yhtä vanhan Sigman yhteistyön tuloksista. Nämä edulliset vanhukset ovat antaneet minullekin, tavalliselle sunnuntaikuvaajalle, mahdollisuuden leikkiä luontokuvaaja aivan yllättävän hienolla tavalla. ihan pienessä ajassa on tullut kuvattua pikkulintuja ihan uudella innolla ja toivottavasti myös jonkun ajan päästä uudella taidolla.

Kiireet ovat tehneet tehtävänsä ja sen vuoksi kirjoittaminen ym. nettiaktiviisuudet ovat olleet pahasti jäissä. Hankkimani kamera on kuitenkin koko ajan ollut mielessä ja jonkun verran olen ehtinyt sillä kuvaamaankin, ehkä juuri sen verran, että aiasta kiinnostunut saa kohtuullisen kuvan siitä, mihin vanha Nikkorin 70-210mm pystyy Nikonin D70s-kameraan kiinnitettynä. Kuten tuossa aiemmin totesin, niin itse olen varsin positiivisesti yllättynyt ihan kuvien teknisestä laadusta. En tietenkään olettanutkaan kilpailevani huippulaitteiden kanssa, sillä 200€ tavarat vastaan 3000€ tavarat on jo etukäteen hävitty kamppailu ja niin sen pitääkin olla.

Satun asumaan ainakin melkein metsikössä, joten oravia juoksee takapihalla käytännössä ihan joka päivä. Pieni ‘pähkinäansa’ saa aina oravan kuin oravan pysähtymään ja sen hyvällä ruokahalulla hotkittu pähkinä taltioitiin välinevanhuksillani. Itse olen lopputulokseen ihan tyytyväinen ottaen huomioon välineistä maksetun hinnan.

Samalla kertaa huomasin myös käpytikan leikkivän kuurupiiloa kanssani ja tietysti päätin yrittää kuvaa myös tuosta veijarista. Keli hieman parani valaistuksen osalta, kun aurinko tuli pois pilven takaa ja aika helpoissa olosuhteissa kyseiset välineet poikivat alla olevan kuvan mukaista jälkeä, johon edelleen olen (hinta huomioon ottaen) ihan tyytyväinen.

Aurinko suostui vihdoin näyttämään kirkaat kasvonsa, ja itselläkin oli taas pitkästä aikaa pikkuisen virtaa akuissa, joten kamera kainaloon ja kalustoa testaamaan. Vanhaa Nikon 70s:ää en ole vielä kunnolla ehtinyt (tai oikeammin jaksanut) testata, mutta tämä päivä oli siihen kuin luotu. Vanhan rungon sain varsin edullisesti eikä vanha 70-210 mm pumppuzoomikaan siihen paljoa maksanut (alle 100€) eli nyt oli aika selvittää minkälaista roskaa reppuun tarttuu pikkurahalla.

Lintujen syöttöpaikka sopi vallan mainiosti testaustarkoitukseen, jonka äärellä kyttääminenkään ei ollut mitenkään ylivoimasta, kun lämpömittari oli juuri ja juuri pakkasen puolella. Muutaman kuvan näpättyäni siirryin sisätiloihin tarkastelemaan lopputulosta hieman pelon sekaisin tuntein ja mielessä yksinkertainen kysymys:’ oliko pienet rahani valuneet hukkaan?’. ISO-luku oli korkealla, ilmeisesti niin korkealla kuin se tällä vanhalla rungolla voi olla, ja se näkyy tuloksessa, mutta muuten olen kuvien tasoon ihan tyytyväinen. Voisin jopa sanoa olevani jopa positiivisesti yllättynyt ‘vanhusten’ teknisestä kyvystä.

Meitähän on opetettu pienestä pitäen suosimaan suomalaista, hinnalla millä hyvänsä, mutta nyt on sniper myynyt nahkansa ulkomaisille toimittajille. Valokuvaukseen kun tuppaa väkisinkin euroja katoamaan pelottavan nopealla tahdilla, niin kyllä sitä mielellään yrittää ostaa sieltä, mistä tavaraa saa edes hiukan edullisemmin. Suomalaiset alan yrittäjät ovat kyllä varmaan ihan hyvällä asialla ja periaatteessa sniperkin heille antaa suuret virtuaaliaplodit, mutta tavarat hankin kyllä ulkomailta tällä hintapolitiikalla.

Otanpa jonkun esimerkin, joka varmaan kertoo miksi en enää todellakaan suosi suomalaista, minulla ei ole siihen yksinkertaisesti varaa. Juuri tällä hetkellä esimerkiksi Canonin edulisen harrastajalaatua olevan putken saa eräästä suomalaisesta alan liikkeestä näin:

CANON EF-S 55-250/4-5.6 IS   249€

Kun taas yksi minun suosima paikka ( http://www.simplyelectronics.net/ ) hinnoittelee saman lasin juuri tätä kirjoitettaessa hintaan 155,95€. Tämä noin 100 euron säästö riittää minulle hyväksi tekosyysksi olla suosimatta suomalaista. Samaa suusruusluokka oleva ero prosenteissa löytyy myös makrolasissa.

CANON EF 100/2.8 USM MACRO myydään hintaan 655€

Kun taas hollannissa (http://www.kamera-express.nl) lasi hinnoitellaan 403€:n hintaiseksi.

Jos vielä vertaan varsin kätevää yleislasia, joka ei ole mikään ‘highend-lasi’ missään suhteessa, mutta varsin näppärä esim. matkoilla, kun ei viitsi raahata koko arsenaalia mukana, niin suomesta sen saa hintaan

Tamron AF 18-200mm F/3.5-6.3 XR LD Di-II /Nikon  228 €

mutta esimerkiksi Saksassa (http://www.foto-palme.de/), josta sen ostin, se hinnoitellaan 149€:n hintaiseksi.

Kokemukseni ulkomaisista tavarantoimittajista ovat hyviä. Mitään ongelmia ei ole tähän asti esiintynyt, paitsi tietysti se, että tavaraa joutuu hetken aikaa odottamaan, muttei yleensä 2 viikkoa kauempaa.

Paljon on minullakin ns. ‘mututuntumaa’ kameroiden paremmuudesta, mutta nyt yritän pistää joitakin kameroita sniperin piinapenkkiin ja sen avulla koitan saada selvyyttä siitä, mikä on faktaa ja mikä puhdasta fiktiota. Aloitan kokeiluni pokkariosastosta ja vastakkain kisaavat nyt täysin zoomiton Kodak ja ja tyypillisen 3x zoomin omaava Samsung. Kodakista löytyy valmistajan kehujen mukaan 3,2 megapikseliä, kun taas Samsungissa pitäisi olla hiukan enemmän eli 4 megapikseliä. Tässä nämä kaverukset poseeraavat rinnakkain sulassa sovussa.

Oletus oli minulla se, että lähes jokaisella kameralla saa ihan hyviä kuvia hyvissä olosuhteissa. Kun aurinko paistaa ja valoa on runsaasti tarjolla, niin kamera kuin kamera tallettaa mukavia matkamuistoja. Tästä syystä testipäiväksi valittiin pilvinen päivä, jolloin toivottiin eroja saatavan näkyviin.

Ensimmäisenä otin molemmilla kameroilla auto-asennossa kuvan samasta kohteesta ja tulokset ovat tässä. Ensin Samsung ja sitten Kodak. Näistä kuvista voi hiukan arvioida valotuksen onnistumista, ja minusta voiton vie Samsung, mutta muutkin mielipiteet ovat täysin sallittuja.

Toiseksi otettiin molemmista kuvista 1:1 kokoon zoomattu näyte vasemmasta alareunasta ja ne tulokset ovat tässä.

         Tässä ensin on Kodak ja sitten Samsung. Muitakin testikuvia otin, mutta tulokset olivat hyvin samankaltaisia kuin näissä, joten en viitsi enempää niitä postata. Vielä paremmin mahdollisia eroja kuvissa näkee suurentamalla nuo samat kuvat suhteeseen 2:1.

Jos olet tyytyväinen tähän kuvan laatuun, niin sinulle riittää todennäköisesti tavallinen 3 megan kännykkäkamera matkakuvia tallentamaan, sillä käytetty vanha Kodak tuskin on nykyaikaista 3 megan kännykkäkameraa parempi (Hmm.. pitänee testata..). Itse taas kallistuisin pokkariluokassa Samsungin suuntaan ihan jo laadunkin vuoksi, mutta myös siksi, että Samsungissa on pieni zoom ja siitä löytyy myös lähikuvaamisen mahdollisuus. Kameran omat salamalaitteet olivat kummassakin mallissa hyvin heikkoja, tosin Samsungissa hiukan parempi.

Täysin mitään osaamaton ja kädetön harrastelijakin pääsee luomaan uutta syvyyttä valokuviinsa nykyisen digitekniikan myötä. Wikipedia tietää tästä mystisestä HDR-kuvasta ainakin sen verran, että tavallinen harrastaja helposti säikähtää. Jo avauslause “HDR (tulee englanninkielistä sanoista High Dynamic Range) tarkoittaa kuvantamista, missä kuvaa käsitellään muodossa, jossa on dynamiikkaa enemmän kuin tavalliset monitorit ja tulostimet pystyvät esittämään” saa helposti löysät housuun eikä tavallinen tallaaja voi olla poistumatta takavasemmalle moisen viisauden alta. Onneksi tätä ihmeellistä HDR-kikkailua voi harrastaa tyhmepikin, kun antaa vaan ohjelman tehdä työn ja kaiken älyä vaativan osion.

Itse latasin ilmaiseksi Photomatix basicin ja otin kolme hiukan eri tavoin valotettua normaalia valokuvaa.

Kamera oli jalustalla, jotta kuvien kohdistaminen prosessoinnissa olisi helpompaa. Eka kuva on valotettu normaalisti, toinen taas aukon verran yli ja viimeinen saman verran ali.

Nämä kolme kuvaa vein sitten tuohon photomatix basic ohjelmaan ja sen jälkeen valitsin ohjelman ylälaidasta HDR-valikosta generate. Align source images oli jo etukäteen valittuna, joten painoin vaan OK-nappulaa. Sen jälkeen valitsin taas HDR-valikosta Tone mapping ja siirtelin hiukan liukuja epämääräisen mieleni mukaisesti ja tulos oli tämä:

(Paremmankin olisi saanut vaivaa näkemällä, mutta laiskuus kunniaan!)

Mitä taikoja Photomatix teki minun kolmelle kuvalleni? Ei todellakaan pienintäkään käryä, enkä edes jaksa yrittää ottaa asiasta selvää. Minä keskityn vain nautiskelemaan nykytekniikan suomista mahdollisuuksista ja jätän mielelläni vaikeat detaljit muiden purtaviksi.

Valokuvaus tuppaa ajautumaan hyvin helposti välineurheilun puolelle hiukankin innokkamman harrastajan hyppysissä. Jo pienestä asti olemme oppineet hokemaan, ettei halvalla saa hyvää, ja toki tuossa sanonnassa on totta ainakin toinen puoli. Kuitenkin itse lähden hyvin ennakkoluulottomasti kohti halvempia vaihtoehtoja ja yritän selvittää ainakin itselleni onko ‘katu-uskottava’ valokuvaaminen ollenkaan mahdollista ilman tuhansien eurojen investointia. Aloitan matkani viimeisimmästä hankinnastani, jonka ylpeänä uskallan esittää tässä:

Kuvassa oleva Nikon D70s on jo tietyissä piireissä auttamatta vanhentunnutta eilispäivän kalustoa, mutta tyypillisenä suomalaisena jästipäänä lähdin selvittämään kuinka huono tuo antiikkipaketti todella on. Tiedän, että pikseleitä löytyy surkuteltavan vähän (vain noin 6 miljoonaa), ja tällä kertaa jokainen niistä on jo yli 14000 kertaa käytetty, joten kalustoni kalpenee jo nykyaikaisten pokkareidenkin rinnalla.

Nikoniin ostin myös iäkkämpää sukupolvea olevan Nikkorin 70-210mm pumppuzoomin, joka myös on saanut kovaa kyytiä matkansa varrella, mutta tässä vaiheessa vielä jaksan uskoa, että Nikkor on tehty kestämään pitempään kuin kuuluisa Duracell-pupu.

Ensimmäisen testikuvan nappasin Kupittaan jääradalta ja ilman minkaanlaista prosessointia tulos on tämä:

Tässähän ei ole mitään ihmeellistä, ja uskoisin vastaavan kuvan syntyvän lahes jokaisella markkinoilla olevalla pokkarillakin. Kuvan laatu tai laaduttomuus paljastuu kuitenkin yksityiskohdista, joten paremman kuvan antiikkikalustoni suorituskyvystä saa tästä 1:1 yllä olevasta kuvasta leikatusta luistelijasta.

Onko siis laatu hyvä vai huono? Sen arviointi on eittämättä vielä tämän tiedon varassa melko hankalaa, koska referenssit puuttuvat. Tarkoitus olisi kuitenkin lähipäivinä pistää Nikon koville ja napata samasta kohteesta joitakin pokkari kuvia vertailukohteeksi.

Tietysti pitäisi vertailuna olla myös ammattijärkkärillä ja ammattilinsseillä napattuja kuvia, mutta siihen ei minun budjettini riitä, joten refenssit tulee hakea ‘halpispuolelta’.